Parhaat palat
Haluatko nauttia kahvisi kera herkullisen tuoreen leivonnaisen tai viedä sellaisen vaikkapa tuliaisiksi?
Päivitämme näille sivuille reseptejä, joilla lohtii keliaakikoille sopivia maukkaita suolaisia ja makeita leivonnaisia.
KAMPANISUT eli TORTUT
500 g voita tai margariinia 7-7,5 kkp gluteenittomia jauhoja esim. Semper, Sunnuntai suolaa oman maun mukaan 1-1,5 tl leivinjauhetta 3 dl vettä
Nypi rasva jauhoseokseen (jauhot+leivinjauhe+suola). Lisää joukkoon vesi ja sekoita takina tasaiseksi. Laita takina jähmettymään hetkeksi jääkaappiin. Muotoile taikinasta kampanisuja. Paista kampanisut uunissa 250 asteessa noin 10-15 minuuttia.
FETAJUUSTOPIIRAKKA
Pohja 125 g margariinia 100 g rahkaa 1 dl tattarijauhoa 1 dl maissijauhoa ½ tl leivinjauhetta
Täyte 3 kpl munia 250 g kermaa ½ tl psylliumkuorijauhetta 180 g fetajuustoa 160 g juustoraastetta esim. Edam pinaattia esim. pakastettua tomaattisiivuja
Valmista kuoritaikina sekoittamalla kaikki aineet tasaiseksi massakasi. Laita taikina voideltuu piirakkavuokaan. Siivuta tomaatit ja levitä siivut taikinan päälle. Valmista täyte sekoittamalla kaikki aineet tasaiseksi ja levitä täyte vuokaan. Paista piirakka 150 asteessa n. 30-40 minuuttia tai kunnes piirakka hyytyy. OMENA-KAURATEELEIVÄT 8-10 kpl
2 dl kaurahiutaleita 2 ½ dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta 2 tl leivinjauhetta ½ tl suolaa 2 tl sokeria ½ dl öljyä 2 dl maitoa 1 iso omena raasteena
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja maito sekä lopuksi omenaraaste. Sekoita tasaiseksi. Muotoile jauhotetuilla käsillä ohuita teeleipiä leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 225 asteessa uunin keskiosassa noin 20 minuuttia.
Kotimaisia herkkukeitaita löydät Keliakialiiton matkailuliitteestä.
paluu sivun alkuun
|